Kursseillani opetan väitöskirjantekijöitä ja kokeneempia tutkijoita kirjoittamaan (myös) itselleen. Tuntuu ristiriitaiselta sanoa, että opetan tätä: kaikkihan osaavat kirjoittaa itselleen. Monet näin tekevätkin, luonnollisena osana kirjoittamisen prosessiaan. Kaikki eivät kuitenkaan kirjoita itselleen tai jos niin tekevät, pitävät tällaista toimintaa arvottomana, jonakin muuna kuin oikeana kirjoittamisena.
Itselleen kirjoittamisen taitoa kannattaa harjoittaa. Akateeminen kirjoittaja on usein yleisöstään hyvin tietoinen. Hän ajattelee niitä kirjoittajia, joita siteeraa ja joiden harteilla oma tutkimus seisoo. Hän ajattelee vertaisarvioijia ja lopullisia lukijoita; hän ennakoi kritiikkiä.
Tutkija ajattelee usein lukijoitaan niin paljon, että se hankaloittaa huomattavasti kirjoittamisen prosessia. Paradoksaalisesti yleisön jatkuva huomioiminen voi johtaa siihen, että tekstistä tulee vähemmän elävää ja lukijan kannalta etäisempää. Yhteys lukijaan muodostuu heikommaksi, jos ei ole ensin luonut yhteyttä omiin ajatuksiinsa.
Kun sallii itsensä sopivissa kohdin kirjoittaa ajatellen, että kukaan muu ei tule tätä lukemaan, tulee antaneeksi tilaa ajatuksille, joissa saattaa piillä jotakin aidosti hedelmällistä. Tällä tavoin voi löytää kirjoittamisen iloa – puhdasta sanojen tuottamisen riemua ja tekemisen vapautta – ilman jatkuvasti kalvavaa huolta kritiikistä tai onnistumisesta. Kun kirjoittaa itselleen, luo mahdollisuuden oppia ja kirjoittaa jotakin kohti sen sijaan, että aina koettaisi ilmaista jotakin hienoa ja valmista.
Itselleen kirjoittamalla tutkija vaalii paitsi kirjoittamisen taitoaan, myös identiteettiään ja omaa ääntään. Kun ei kirjoita pelkästään muille, on helpompi säilyttää omistajuus omaan kirjoittamiseensa. Vaikka suuri osa itselle kirjoitetuista sanoista ei sellaisenaan päätyisi muiden luettaviksi, ne ansaitsevat kuitenkin tulla ilmaistuiksi, ne saavat olla olemassa.
Itselle kirjoittaminen voi myös olla tärkeä tapa suojata kirjoittamistaan ulkopuolelta asetetuista, usein kohtuuttomista paineista tuottaa akateemisia julkaisuja. Se voi auttaa muistamaan, että akateeminen kirjoittaminen on paljon muutakin kuin julkaisemista.
Käytännössä tällainen kirjoittaminen voi tapahtua monin tavoin. Se saattaa tarkoittaa vapaata tajunnanvirtaa, (tutkimus)päiväkirjan kirjoittamista tai erilaisia raakaversioita työn alla olevista teksteistä. Oleellista on tietoisesti päättää, mikä versio on tarkoitettu yksityiseksi ja mikä muiden silmille.
Mikä parasta, itselle kirjoittaminen ei ole hukkaan heitettyä toimintaa, vaan monesti vie tieteellisiäkin tekstejä konkreettisesti eteenpäin. On viisaampaa kokeilla vapaasti kuin odottaa (lykätä) hetkeä, jolloin ajatukset taianomaisesti loksahtelevat valmiiseen muotoon.
Usein itselle ilmaistu ajatus jalostuukin jossakin muodossa muiden luettavaksi. Tämän tekstin ensimmäiset versiot on kirjoitettu vain minulle. Muokkaamisen myötä syntyi tekstiä, jota sinäkin voit lukea. Tämä versio on yhteinen: mukana on sekä sinua että minua.
