Osallistuin jokunen viikko sitten Helsingin yliopiston keskustakampuksen jatko-opiskelijoille järjestettyyn Väitöskirja – prosessia ja rautalankaa -koulutukseen. Olen vastaavanlaisiin koulutuksiin osallistunut jo jokusen kerran aikaisemminkin. Nyt menin kuuntelemaan osittain oman väitöskirjaprosessini näkökulmasta mutta ehkä ennen kaikkea opettajana ja tulevan väitöskirjaoppaan kirjoittajana.
Iltapäivä oli mielestäni oikein hyödyllinen ja käsitellyt teemat monipuolisia. Käsiteltäviä aiheita olivat esimerkiksi palaute ja sen vastaanottaminen, jatko-opiskelijoiden suhde tiedeyhteisöön, motivaatio ja aikaansaaminen sekä nopea väitöskirjaprosessi ja oma hyvinvointi.
Jatko-opiskelijan kaksi vaihtoehtoa
Tällä kertaa eniten ajatuksia minun päässäni herätti kuitenkin tutkimusprofessori Turo-Kimmo Lehtosen puheenvuoro, jossa hän käsitteli jatko-opintojen haasteita ja vaatimuksia. Lehtonen esitteli puheenvuorossa kaksi jatko-opiskelijalle mahdollista urapolkua: kansainvälinen huippututkija ja korkeatasoinen korkeakoulutus.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa tavoitteena on yliopistollinen työura tutkijana. Tällöin vaatimuksena on tehdä korkeatasoinen väitöskirja ja ehkäpä mielellään myös melko rivakasti. Julkaisemisen tulisi lähtökohtaisesti olla kansainvälistä. Keskeistä on myös verkostoituminen oman alan kansainvälisesti tärkeiden tutkijoiden kanssa. Lehtonen korosti, että on tärkeää määritellä nämä henkilöt itse. Ei siis tarvitse uskoa siihen, ketkä oman ohjaajan mielestä ovat tärkeitä.
Toinen vaihtoehtoinen strategia puolestaan on suhtautua jatko-opintoihin korkeatasoisena soveltavana yliopistollisena koulutuksena. Tällöin tavoitteena on työura, jonka sisältö ei välttämättä ole tutkimusta. Tässä vaihtoehdossa tärkeämpää on verkostoituminen sellaisten ihmisten kanssa, joita oma tutkimus ja asiantuntemus voi sisällöltään kiinnostaa. Yhteistyötä kannattaa tehdä myös muiden kuin puhtaasti akateemisten tahojen kanssa.
Lehtonen toi esille myös sen, että aiemmin varsin yleinen vaihtoehto on ollut jatko-opintojen harrastaminen muiden töiden ohella. Lehtosen mukaan tämä ei nykyisin ole todellinen vaihtoehto, sillä jatko-opintojen ohjaus ja rakenteet eivät enää käytännössä tue tätä orientaatiota.
Opettajaksi vai tutkijaksi?
Kävin kovasti miettimään tätä asetelmaa ja omaa suhtautumistani siihen. Jatko-opintojeni alkuvuosina suhtauduin jatko-opintoihin paljolti jälkimmäisen strategian mukaisesti: Opiskelin yliopistopedagogiikkaa, opetin paljon ja julkaisin myös kaksi kirjoittamisen opetusta käsittelevää kirjaa. Perustin myös oman yrityksen. Omalla kohdallani strategia toimi, ja nyt minulla onkin vakituinen työpaikka soveltavassa tehtävässä.
En ole aivan varma, miksi toimin niin kuin toimin. Aloitin jatko-opinnot hieman varttuneempana, ja minulla oli jo silloin kaksi lasta ja varsin iso asuntolaina. Taloudelliset realiteetit ja tarpeet tuntuivat käytännössä menevän tutkimuksen tekemisen ideaalin ohi.
Ymmärsin myös varsin pian, että opettajan identiteetti on minulle hyvin luonteva mutta tutkijan identiteetti sen sijaan paljon vaikeampi. Tutkimusta tehdessä on koko ajan niin kovin tietoinen siitä, mitä ei ole tehnyt tai mikä pitäisi tehdä paremmin.
Kun omat jatko-opintoni ovat edenneet loppusuoralle ja artikkeleitakin on julkaistu, ajatukset ovat kuitenkin hieman muuttuneet. Olen saanut hyvää palautetta tutkimuksestani, ja luottamus siihen, että voisinkin saada aikaiseksi korkeatasoista tutkimusta, on vahvistunut.
Tällä hetkellä toivonkin, että Lehtosen esittämät vaihtoehdot ovat liian mustavalkoisia. Toivon, että myös nelikymppisen on mahdollista tehdä korkeatasoista tutkimusta ja että siihen voisi tarjoutua myös mahdollisuus, ainakin opetustyön ohessa. Sama tutkimuksen tekemiseen liittyvä epävarmuus on yhä kuitenkin läsnä, jostain syystä.
Ehkä pohjimmiltaan ajattelen myös niin, että edellä esitellyn kaltaiset teoretisoinnit voivat toki olla hyödyllisiä ja ajatuksiaherättäviä. Ehkäpä silti lopulta jokaisen pitää itse miettiä, minkälaisen elämän haluaa ja minkälaista työtä haluaa tehdä. Ulkoisen mallin orjallinen noudattaminen ei välttämättä viime kädessä toimi.
